Pohdintaa kiireestä.

Olen huomannut että kokoajan on kiire johonkin - tänäänkin faija vaan halusi nopeasti pois tallilta kun oli niin järkyttävä tuuli, hyvä ettei puut kaatunu automatkoilla päälle. Okei, joo, ihan kiva et ei halua autoa tuhota, mutta ahistaa kun kerkeet juuri ja juuri käydä ponia moikkaamassa.

Varsinkin joulukuu on ollut sellainen että jokainen reissu jäänyt syystä tai toisesti lyhyeksi ja et kerkeä kirjoittaa hoitovihkoon, et kerkeä vaikka pestä suitsia tai satulaa. Kaikki fiksu jää ponia lukuunottamatta tekemättä. Faijakaan ei jaksa ajaa tallireissun ajaksi kotiin, kun matkoihin menee siinä vaiheessa tunti.. Kaikista eniten ärsyttää se, että siellä tallin yläkerrassa käymisestä (/sen poisjättämisestä) tulee tapa, vaikka ei olisikaan kiire. Pitää taas omaksua se ja vaikka viedä hanskat sinne että on pakko mennä sinne :D

Korttia odotellessa, eipähän tarvii kiirehtiä ja voi mennä miten lystää tallille. Kivempaa ponille (ja Zellelle) kun käy siellä vähän pidemmällä vierailulla kuin se että viettää aikaa siellä alle tunnin pienen kävelyn ja harjauksen merkeissä. Varsinkin silloin tulee välillä olo että voiko sitä edes laskea kerraksi, kun normaalisti menee useampi tunti ihan vain chillaillen ja rauhassa juttuja tehden. Huoh. Kyl tää täst, kuhan päästään tammikuuhun :)